Kuluneella viikolla kävin kahdesti uimassa kilometrin, jee! Riihimäen uimahallissa on mielestäni monesti tosi tilavaa, ja vaikkapa Hämeenlinnan vastaavaan laitokseen verrattuna halvemmat hinnat. Mutta yksi olennainen puuttuu: kierrosmittari! Joutuu oikein keskittymään altaanvälien laskemiseen, jotta tulee oikein uitua se tuhat metriä. Ja se on muuten tarkka ettei jää vajaaksi (mutta outoa kyllä aivan yhtä tarkkaa, ettei mene yli). Lähes kaksi vuotta sitten ostetussa kymppikortissa on nyt vielä 4 kertaa jäljellä. Tässä muuten taas yksi elävä esimerkki näistä sarjalippujeni käyttöasteista, tällä kertaa onnekseni ilman määriteltyä voimassaolon päättymistä.
Uimatekniikkaani kuuluu kaksi tyyliä: perinteinen mummotyyli ja selkä. Kaikki sellainen siis miellyttää, missä ei tarvitse laittaa päätä veden alle, koska vihaan sukeltamista. Uisin varmasti tehokkaammin ja nopeammin vaikkapa kroolaamalla, mutta se vaatisi perusteellista tekniikkaopetusta, ihan hengityksestä lähtien. Jos on lähes 30 vuotta vältellyt sukeltamista paitsi nenästä kiinnipitämällä, on vähän opettelua edessä. Täytyisikin selvittää, miten paikallinen uimaseura tarjoaa aikuisten tekniikkakursseja. Ja ehkä semmoinen hassunnäköinen nenänipsutin voisi olla avuksi myös?
Sukeltamisenpelko on kyllä aika syvällä (heh, heh), ja muistan aina kuinka elämäni ainoa ainakin lähes paniikkikohtausta lähentelevä tilanne tapahtui nimenomaan sukellustilanteessa. Opiskeluaikoina oli valinnaiskurssina mahdollista suorittaa uimavalvonnan pätevyys, ja testeissä piti sukeltaa altaan syvästä päästä värikkäitä muovirenkaita, sekä loppuhuipennuksena Anne-nuken oloinen aikuisen painoinen ukkeli, tietysti sekuntikellon käydessä. Paniikki iski päälle jo muutaman renkaan hakemisen jälkeen, ja vedin kloorivettä keuhkot täyteen. Muistan kuinka luokkakaverit kalastivat minut altaanreunalle kuin minkäkin kauhusta haukkovan ja itkuisen hylkeen. Kurssimerkinnän toki sain, mutten valvojan pätevyyksiä...
Uiminen on silti niitä liikuntalajeja, joiden parissa viihdyn. Olen äärimmäisen epäkilpailuhenkinen, mistä johtuen esimerkiksi mitkään joukkuelajit eivät ole koskaan napanneet. Yksilölajeissa voi verrata ihan vaan omaa suoritustaan aiempaan. Ehkä tässäkin on taustalla ne ala-asteen muistot viimeisenä joukkueeseen valittuna olemisesta...tai jos tarkkoja ollaan, viimeistähän ei valita!
Tänään kannustin itseäni uudella uimapuvulla, joka löytyi alennusrekistä 15 eurolla. Uusi uimapuku olikin aidosti tarpeen, koska aiempi oli paitsi kummallisen mallinen, alkanut myös jo kulua puhki. Ainoa kyseistä väriä (pinkki) ja mallia, ja juuri sopiva koko! Kyllä on tämän oltava merkki jostakin!
PS. Kuluneella viikolla olen saanut aikaiseksi myös käveltyä kahtena päivänä junalle, sekä syönyt karkkia vain lauantaina. Hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti