Kamppailukeskuksen kutsu

Voi vitsit! Aikomus oli aktiivisesti päivittää tätä blogia, ja pohdiskella sen kautta suhdettani liikkumiseen. Kuinkas sitten kävikään?

Ehkä tekosyynä voin käyttää opiskelujani,  kaikki työpäivän ulkopuolella tapahtuva kirjoittaminen on aika intensiivisesti viime aikoina keskittynyt opinnäytetyön puristamiseen. Mutta onpa mulla toinenkin tekosyy sille, etten ole tänne kirjoitellut: Aloitettiin Mikon kanssa uusi harrastus!

Vastoin kaikkia omia kuvitelmia, olen löytänyt viimeisen kolmen viikon ajan itseni taekwondon intensiivikurssilta ! Mikko asiaa ehdotti jo vuoden lopulla, ja aika epäilevät ajatukset oli kyllä ilmassa loppuun asti. Mutta onneksi tuli lähdettyä, koska kokemus on jo tähän mennessä ollut tosi hyvä. Ihmeellistä!

Ennen ekoja treenejä jännitti ihan oikeesti, odottelin kotisohvalla hermostuneena lähdön hetkeä. Suurin huoli oli jostakin syystä että kaikki saavat tietää, etten osaa punnertaa.  Ajattelin ryhmän olevan täynnä superurheilijoita ja kamppailulajien suvereeneja mestareita. Mä olisin joukossa nolona, kömpelönä ja hikoilevana.

No, hikoileva olen todellakin ollut! Mutta kaikki huoli siitä, että olisin jotenkin nolo, on rennon tunnelman ja kannustavan ohjauksen myötä hävinnyt. Mun ennakkoluulot ja huono liikuntaitsetunto siellä vain kummittelee. Sitä paitsi muut kurssilaiset vaikuttaa tosi kivoilta.

Taekwondon intensiivikurssi koostuu kahdesta eri osasta. Keskiviikkoisin on tekniikkatreenit,  joissa ollaan käyty läpi ihan käytännössä erilaisia potkuja ja lyöntejä. Sen lisäksi, että osa asennoista on haastavia fyysisesti,  on tekniikkatreenit yhtä lailla rankkaa aivojumppaa.  Todellakin pää tyhjenee kaiken maailman arkihuolista,  kun pää ei meinaa pysyä mukana menossa. Tykkään kyllä siitä keskittymisen ja tasapainon ynnä muun "hienosäätöhifistelyn" elementistä,  mitä lajiin selkeästi liittyy. Ja lisäksi harkat on tosi leikkisiä, mikä oli tavallaan yllätys. Esimerkiksi alkulämmittelyissä on tehty parin kanssa erilaisia hippajuttuja,  joissa sitten tuleekin kyllä kuuma ja syke nousee!

Lauantaisin on sitten vähän toisenlaista treeniä, toiminnallista harjoittelua. Eka kerta oli mulle aika shokki, kuntopiirityyppistä voimailua vaikka millä välineillä....mullehan mm. kahvakuula on aiemmin ollut pelottava esine, johon olen väittänyt tarttumasta. Pystypunnerrus tangon kanssa myös on mulle aika vierasta. Mutta selvisin hengissä, ja erityisen hauskaa oli huomata se tsemppaamisen kyky. Oon aina ollut vähän semmoinen mukavuudenhaluinen puuhastelija,  mutta kun ohjatusti piti puristaa täysillä loppuun asti, jaksoin yllättävän hyvin (muutamaa fuskauskohtaa lukuunottamatta, mutta ei puhuta niistä).

Viime kerralla lauantain treeneissä oli päällä ja käsillä seisontaa.  Ne ei kyllä ollu mun makuun ollenkaan, pelkäsin varmaan liikaa rojahtamista ja itseni satuttamista. Jotenkin se ensimmäisen viikon kuntopiiri ja voimailu oli kuitenkin helpompaa.

Nyt intensiivikurssi on puolessa välissä, ja sen jälkeen on mahdollisuus alkaa käydä viikkotreeneissä. On ollut hauska huomata, miltä tuntuu käydä kahdesti viikossa rääkkäämässä lihaksia,  ja seuraavat treenit tulevat siihen tahtiin, että jokin lihas edelleen kolottaa...mutta se on hyvää kolotusta!

Aika mahtava fiilis näin alkuun. Vau. Ei se ollutkaan kauheaa.

Polskis!

Kuluneella  viikolla kävin kahdesti uimassa kilometrin, jee! Riihimäen uimahallissa on mielestäni monesti tosi tilavaa, ja vaikkapa Hämeenlinnan vastaavaan laitokseen verrattuna halvemmat hinnat. Mutta yksi olennainen puuttuu: kierrosmittari! Joutuu oikein keskittymään altaanvälien laskemiseen,  jotta tulee oikein uitua se tuhat metriä. Ja se on muuten tarkka ettei jää vajaaksi (mutta outoa kyllä aivan yhtä tarkkaa, ettei mene yli). Lähes kaksi vuotta sitten ostetussa kymppikortissa on nyt vielä 4 kertaa jäljellä. Tässä muuten taas yksi elävä esimerkki näistä sarjalippujeni käyttöasteista, tällä kertaa onnekseni ilman määriteltyä voimassaolon päättymistä.

Uimatekniikkaani kuuluu kaksi tyyliä: perinteinen mummotyyli ja selkä. Kaikki sellainen siis miellyttää, missä ei tarvitse laittaa päätä veden alle, koska vihaan sukeltamista. Uisin varmasti tehokkaammin ja nopeammin vaikkapa kroolaamalla, mutta se vaatisi perusteellista tekniikkaopetusta,  ihan hengityksestä lähtien. Jos on lähes 30 vuotta vältellyt sukeltamista paitsi nenästä kiinnipitämällä,  on vähän opettelua edessä. Täytyisikin selvittää,  miten paikallinen uimaseura tarjoaa aikuisten tekniikkakursseja. Ja ehkä semmoinen hassunnäköinen nenänipsutin voisi olla avuksi myös?

Sukeltamisenpelko on kyllä aika syvällä (heh, heh), ja muistan aina kuinka elämäni ainoa ainakin lähes paniikkikohtausta lähentelevä tilanne tapahtui nimenomaan sukellustilanteessa. Opiskeluaikoina oli valinnaiskurssina mahdollista suorittaa uimavalvonnan pätevyys,  ja testeissä piti sukeltaa altaan syvästä päästä värikkäitä muovirenkaita,  sekä loppuhuipennuksena Anne-nuken oloinen aikuisen painoinen ukkeli, tietysti sekuntikellon käydessä. Paniikki iski päälle jo muutaman renkaan hakemisen jälkeen, ja vedin kloorivettä keuhkot täyteen. Muistan kuinka luokkakaverit kalastivat minut altaanreunalle kuin minkäkin kauhusta haukkovan ja itkuisen hylkeen. Kurssimerkinnän toki sain, mutten valvojan pätevyyksiä...

Uiminen on silti niitä liikuntalajeja, joiden parissa viihdyn. Olen äärimmäisen epäkilpailuhenkinen,  mistä johtuen esimerkiksi mitkään joukkuelajit eivät ole koskaan napanneet.  Yksilölajeissa voi verrata ihan vaan omaa suoritustaan aiempaan. Ehkä tässäkin on taustalla ne ala-asteen muistot viimeisenä joukkueeseen valittuna olemisesta...tai jos tarkkoja ollaan, viimeistähän ei valita!

Tänään kannustin itseäni uudella uimapuvulla,  joka löytyi alennusrekistä 15 eurolla. Uusi uimapuku olikin aidosti tarpeen, koska aiempi oli paitsi kummallisen mallinen, alkanut myös jo kulua puhki. Ainoa kyseistä väriä (pinkki) ja mallia,  ja juuri sopiva koko! Kyllä on tämän oltava merkki jostakin!

PS. Kuluneella viikolla olen saanut aikaiseksi myös käveltyä kahtena päivänä junalle, sekä syönyt karkkia vain lauantaina. Hyvä!

Flunssaa ja auto-ongelmia

Eipä mennyt tämä viikko liikunnallisissa merkeissä lainkaan! Maanantaina autosta tyhjeni akku iltavuoron jälkeen, onneksi työkaveri auttoi akun lataamisessa.  Äkkiä kiristynyt pakkanen sen kai aiheutti. Autolla on sitten pitänyt ajella, että akku ehti latautua, eli se niistä aamulenkeistä junalle. Harmillisesti myös flunssa pääsi iskemään, niin eipä ole tullut uimassakaan käytyä. Vähän tylsää, että heti kun lanseeraan tällaisen kuntoprojektin,  tulee takapakkia. Iltapäivällä yritin vähän käydä kävelemässä, enemmänkin haukkaamassa happea tukkoisella nokallani.

Tänään kuitenkin tapahtui hyväkin juttu. Juttelin naapurin kanssa, joka käy läheisellä koululla jumpissa. Aion kanssa ilmoittautua maanantai-illan jumppaan, uskoisin että harrastuskaverilla on merkitystä. Yksin kun vaan on helpompi keksiä niitä hyviä tekosyitä olla menemättä. Ja kyseinen koulu muuten sijaitsee alle kilometrin päässä meiltä, että nyt pitäisi olla ainakin helpoksi tehty.

Nyt flunssaa parantamaan! C-vitamiineja olen tankannut ihanan makeista appelsiineista,  jotka taitaa nyt olla parhaimmillaan...slurps!

"Lomalla on aikaa liikkua"

Ihanan pitkä ja tarpeeseen tullut joululoma on päättymässä. Hyvistä aikomuksista huolimatta ei tullut liikuttua ehkä niin paljon, kun olin suunnitellut. Toki joulunpyhien henkeen jollakin tavalla liittyy luvallinen laiskottelu ja konvehtiyliannostus,  mutta toisaalta lomalla olisi kerrankin aikaa liikkua. Arki jatkuu pian epäsäännöllisine työaikoineen, ja liikunnalle pitää miettiä aika ja paikka.

Vietettiin juuri viikonloppu mökillä Heinolassa,  ja siellä pääsi kyllä hyötyliikunnan parissa puuhaamaan saunapuiden ja -vesien kantamisen muodossa. Kotioloissa saunan saa lämpenemään paria säädintä vääntämällä ja vesi tulee hanasta. Meidän taloyhtiössä on muutenkin tosi vähän mitään pihapuuhia,  kun lumienluonnit ja ruohonleikkuut hoituu huoltoyhtiön kautta. Kotona sentään pitää kulkea rappusia edestakaisin, kun asutaan kahdessa kerroksessa.  Mutta aika vähäiseksi jää hyötyliikunta, kun en edes ole mikään himosiivoaja (ratkaisuna voisi toimia vieraiden kutsuminen kylään ainakin kerran viikossa...).

Työmatka Riihimäki - Parola taittuu hyvin usein autolla, vaikka junakin on vaihtoehto useampina päivinä, ellen satu olemaan iltavuorossa. Nyt voisinkin asettaa tavoitteeksi kolmen kilometrin aamukävelyn asemalle,  ja toisen mokoman työpäivän päätteeksi niinä päivinä, kun se on mahdollista. Niin kauan kun pyöräilykelejä riitti, varhaisempi aamuherätys ja pyörällä kipaisu junalle oli mukavaa,  mutta kävellen hommaan pitää varata jo puoli tuntia enemmän aikaa aamusta. Eli kello vaan soimaan aamulla vähän aiemmin. Sitä paitsi junassa on rentouttavaa syödä aamupalaa ja torkkua, eikä tarvitse aamuruuhkassa pinnistellä pimeällä moottoritiellä.

Jo mainitsemani vuorotyö sotkee hyviä rutiineja harrastusten suhteen. Oikeastaan kaikkein mieluiten liikkuisin aamuisin ennen töihin menoa. Iltaisin kotisohva vetää puoleensa toden teolla. Toisaalta, kiinnostavaa kyllä, myöhäinen harrastuksen ajankohta (torstaisin klo 19.30 - 21) ei ole koskaan ollut este lähteä lempiharrastukseni teatterin pariin. Eli taas palataan siihen kuuluisaan motivaation. Liikunnan ollessa kyseessä kuitenkin mieluummin liikun aamusta,  kun olen virkeimmilläni.  Koska todellakin olen aamuihminen,  ja se on viime vuosina alkanut korostua yhä enemmän, kun nukahtelen kuolavana poskella sohvalle puolikymmeneltä. Myös tämän aikomuksen toteutukseen tarvitaan herätyskellon säätämistä herättämään aiemmin. Uimahalliinkin taitaa päästä jo aamukuudelta. Olisikohan mahdollista asettaa tavoite yhdelle viikottaiselle aamu-uinnille?

Jopas ihan hengästyn tästä kaikesta suunnittelusta. Katsotaan, miten käy toteutuksen kanssa ;)

Lähtökuopissa

Olen henkilö, jolla on huono liikunnallinen itsetunto. Tunnistan ja myös tunnustan sen itsessäni. Tämä blogi tulee toivon mukaan toimimaan jonkinlaisena henkilökohtaisena kannustajana,  ymmärtäjänä ja kriitikkona kivisellä (lenkki)polullani kohti myönteisesti ja nautiskellen liikuntaan suhtautuvaa Jenniä.

Nyt kun tavoite on asetettu,  voin valottaa hieman taustoja.

Kirjoittamisesta olen aina pitänyt, ja bloggaamistakin olen harrastanut kahdesti:
Hurmaavat aikamatkat menneisyyteen: Kutamara - matkakertomus Kreikasta
sekä Syklotyymi (yleisempää vasta työelämään siirtyneen tytön tajunnanvirtaa.) Täytyypä muuten sanoa,  että olipa outoa kurkistaa oman päänsä sisään ajassa taaksepäin!

Liikunnallinen asennoitumiseni on aina noudattanut tiettyä selkeää kaavaa. Saatan sitoutua johonkin harrastukseen suurellakin rahallisella panoksella, mutta taloudellinen tappiokaan ei saa jatkamaan harrastuksen parissa alkua pidemmälle. Esimerkkinä mainittakoon kuntosalijäsenyys,  josta maksoin joka kuukausi noin 70 euroa suoraveloituksena tililtäni vuoden ajan (joka oli minimiaika,  ennen kuin jäsenyydestä pääsi eroon ilman sanktioita). Taisin käydä ensimmäiset pari kuukautta useamman kerran viikossa erilaisissa jumpissa ja minulle teetettiin henkilökohtainen kuntosaliohjelma. Pikku hiljaa tahti alkoi laiskistua, suoraveloitukset kilahtelivat tililtäni,  mutta minä en kuntokeskukseen saanut lähdettyä. Viimeisten 2 - 3 kuukauden aikana en käynyt kertaakaan. Jäsenyys raukesi viime kesäkuussa. Samanlaisia tapauksia löytyy vuosien varrelta muitakin, joskaan ei yhtä arvokkaita....mitäs se 12 x 70 euroa tekeekään...

Toinen ongelma riittyy omaan terveyteeni ja vointiini. Olen käynyt kahdesti kehonkoostumusmittauksessa, joka kertoo kylmän totuuden mm. kehon rasvapitoisuudesta ja lihasmassasta. Mittausten välillä oli noin puoli vuotta, ja tulos oli molemmissa sama: lihasvoimaa vahvistettava reippaasti ja painoa pudotettava toistakymmentä kiloa. Kuvaavaa oli se, että tosiaan ensimmäisen mittauksen jälkeen en ollut ryhtynyt mihinkään toimiin kuntoni kohentamiseksi. Jälkimmäinen mittaus tehtiin vajaat pari kuukautta sitten, ja painoni oli tarkalleen sama, taisi parisataa grammaa olla heittoa,  mutta koostumusmittaus kertoi syyn olevan nesteissä.  Pyh! Huomaan myös välillä liikkumattomuuteni takia kärsiväni selkävaivoista.

Välinpitämättömyyden lisäksi ongelmana on liian helppo luovuttaminen monen urheilulajin ja liikuntamuodon edessä. Olen aina pitänyt itseäni vähän kömpelönä ja hitaana oppimaan tekniikoita tai liikesarjoja. (Tästä syystä vieroksun myös tanssimista parin kanssa.)

Tämänhetkinen liikuntakriisini liittyy laskettelutekniikkaani,  jonka havaitsin jälleen pitkästä aikaa rinteessä eilen käydessäni olevan huono ja raskas,  minkä takia väsyn nopeasti, enkä halua jatkaa. Nostan kädet pystyyn, luovutan ja siirryn bistron puolelle.

Lasketteluongelmaani liittyen mieheni lupasi kustantaa minulle tekniikkaopetustunnin, koska tuskastuin hänen hyvää tarkoittaviin neuvoihinsa. Samalla syntyi idea tästä blogista. Jos teen julkisen tästä itseni motivoimisen projektista,  ehkä jotakin voisi tapahtua toisin.

Valoakin on näkyvissä. Tiedän muutaman liikuntamuodon, joiden parissa viihdyn. Uiminen on mukavaa, meditatiivista ja samalla tehokasta. Joka kerta altaassa otan tavoitteeksi kilometrin matkan. Myös lenkkeily sai uutta intoa hyvistä juoksukengistä viime keväänä, aikaisemmin tallustelin sekalaisilla tennareilla. Hankin myös juoksutakin.

Mutta nyt kyse ei ole varusteista, vaan asenneremontista. Katsotaan, mitä tästä tulee. Ja vaikka eletäänkin joulukuun loppua, en halua profiloitua taas yhdeksi uudenvuodenlupauksen tekijäksi, koska kaikkihan tietävät, mitä niille lupauksille käy...